Kuva

Nainen, se olet sinä siinä kuin jostain irrotettu,
vain kaksi maailmaa lainehtii tässä välissä.

Katulamput himmenevät aamuun
ja kadunlakaisija siivoaa yön jäljet pois,
pian purjelaiva on valmiina lähtöön,
hameesi pinkki helma huuhtoo jo aaltoja.

Mustavalkoiseen kuvaan on syntynyt väri,
katsekontaktin ottajalta vapautunut viilto sydämestä,

pitkä aika, pitkä matka,

takana olevalta kadulta iskee silmää hyvin vanha mies.

© Topi Aaltonen 

Nyt on (luovutan sinut)

Tarkkailen katoavaa hengitystäsi,
tunnen allani mustan maan,
                      sieltä nousee kylmyys
ja tuuli työntää kadoksiin viimeisen lämmön.

                      Olet viimeinen,
en alusta aikaa, en pyydä anteeksi,
ne ovat turhaa ja rinnallasi niin pientä.

Vaikka nousimme samanaikaisesti yhtä korkealle,
                      rakkaus oli sinusta mitätön.

Nyt on, tämä hengetön ruumiisi.

© Topi Aaltonen 

Rakkauden vaiheilla

Rakkauden vaiheilla olisit jos olisit,
                      kai olisin.

Millä kohdin, missä ovat sanat,
epäröivät katseet,
entä ne melkein alastomat ikävöidyt ihot.

Tauko, jotkin väliaikasellaiset,
uusi otto ja kohtaus toistamiseen,
kolmannen, sekä enemmän.

Hei, tunnetaanko me uudelleen,
tiedetäänkö mitään,

                      erehdytään.

© Topi Aaltonen 

Nauramme yhdessä

Elämä jatkuu ja näyttämöllä tapahtuu.

Monet etääntyvät, tarinan ottaa haltuunsa
kuolleen runoilijan sekava puhe,
kuten höyhenet hyvin tervatuilla vartaloilla
luovat todellisuuden tuntua,
miten luotien on tasapainoiltava veitsien terävillä kärjillä.
Hänellä saattaa olla yhteyksiä likaiseen tusinaan,
joka on kasvanut yhdellä.
Tässä kohtaa John Wayne astuu esiin
ja pelastaa myötätunnon puuskalta ainoan paikalla olevan naisen.

Viimein nopeutetulla kasvulla ihmisten seasta nousevat kaktukset
kehottavat piikkisillä ilmeillään jo herkimpiä piiloutumaan.

Näin on käynyt monesti aikaisemmin,

me muut nauramme yhdessä ja käännämme kylkeä.

© Topi Aaltonen

Jäähyväiset

Päivien päätteeksi valvoin yön,
aamun aikaisessa join kylmää kahvia,

asetuin peilin eteen ja ryhdistäydyin.

Puutarhan lakanoilla lakastuivat aikakauden viimeiset unelmat:
kaupungin kaksi kaunotarta, jokin vieras, sydän ja nuoli.

Minusta ei enää olisi kenenkään unien todentajaksi,
ei rakastajaksi, tästä eteenpäin en tunnistaisi itseäni.

Lähtiessäni jätin ilmaan jäähyväissuudelman,
sekä ristin, missä ei ollut nimeäni.

© Topi Aaltonen

FB-runoilijoiden antologia

Ensi viikolla ilmestyy fb-runoilijoiden antologia, jossa olen mukana.

PAPERILYHTYJÄ - matka 13 runoilijan maailmaan, 
sanojen, lauseiden, ajatuksien syntyyn. 

Mistä me tulemme, mikä saa meidät kirjoittamaan:
Tähän vastasi Alfred North Whiteheadin. 
”Ajatukset eivät säily. Niistä pitää tehdä jotakin.”

Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Ihme

Kun naapurit kylpevät valossa
ja rannoille unohdetut linnut
kohoavat värikkäille siivilleen,
niin sinä kirjoitat katoavaa muistiin.

Kietoudut itseesi,
kosketat vielä jakamatonta,
silmäluomesi sulkeutuvat,
joki edessäsi muuttuu painavaksi.

Lumikellot kertovat jotain ajankulusta,
kunnes höyhenet irtoavat saaristaan
ja merien turkoosi nousee varpailtasi rintoihin.

Alastomuutesi on täytetty unella,
jota et milloinkaan kuvitellut.

© Topi Aaltonen

Tässä ja nyt

Minua lahjotaan sielua sulattavilla jälkiruuilla,
tiedän mitä tarkoittavat kuparisydän
ja tyhjä viinipullo sivupöydällä,
jokin sammunut liekki,
en tarkoita itseäni vaan häntä,
jonka iho kerran kosketti minua.

Meillä on olemisen lahja ja aika,
ne tekee tyhjäksi mennyt.

En toista itseäni, en sinua,

kellon digitaalinäytöstä näen olennaisen,
kestän hetken rakkaudettomuuden.

© Topi Aaltonen