keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kaikkea sitä tapahtuu

Mielestämme olimme hyvinkin tukevasti maan pinnalla, kunnes
nainen ilmestyi asuntoomme ja kertoi nimenomaan aina tässä
paikassa ja tähän aikaan viikosta pukeutuvansa vallattoman
valtaisaan tanssiaisasuunsa.
Me katsoimme hyvin hämmästyneinä kun hän alkoi Straussin
Tonava kaunoisen kiihdyttämänä huojua seiniltä seinille
ja ei aikaakaan kun hänen tasapainonsa järkkyi. Kuin tilauksesta
paikalle tanssi varmoin ja sulavin askelin vanhan ajan upseeri,
jonka syliin nainen kaatui ja tämä kantoi naisen perimmäisen
huoneemme perimmäiselle vuoteelle ja työnsi oven kiinni.
Muuta me emme tulleet tietämään tästä tapauksesta, kuin sen,
että upseeri ei ollut mikään herrasmies, sen nainen kertoi meille
seuraavalla kerralla.
© Topi Aaltonen 

Ei kommentteja: