Tarina Heli Laaksosen runojen hengessä

TERAPIAA, kokemus kohtaamisesta kyyneleen kanssa 

Kyynele ol soittanu edellisen päivän ja kysyny et voissik hän tulla käymä. No, mnää vastasi et ilma muut, tull vaik heti huomen, mnää ole koton koko illa. Hiuka mnää kyll ihmetteli et mikäs ny o ko ei me ol pitkä aikka mittä yhteyt pidet toisim.
Siin hän sit seisos eteses jotta kuude aikka illal. No, me halatti ja vaihdetti muutam semne sana mitä ny nois tilanteis ruukatanki vaihta. (Se pittä kyl kertto et hiuka sanattomaks mnää mene joka ainut kert ko ala puhuma kyynele kans, mut ole ajatellu asia nii et se o aika ymmärrettäv jut.) Mnää siin samal sit silmäili hänt aika tarkka ja totesi et kyll hän o kuihtun, uurttei o tullu joka paikka ja hiuka kumaranki hän o käyny. Sit hän aset sanoiks kaike se minkä mnää jo näinki. Hän o ollu pitkä syväst masentunu ja iha böönautis, nii ja et ny hän o sit viel työkyvyttömyseläkkel. Mnää pyysi hänt peremmäl ja sohval istuma, tarjosi kahvi ja voileippä, mut hän sanos et pelk vesi riittä, se friska hänt kaikkist parhaite. No, mnää toin hänel kannullise vet ette ja lasi mist voi juoda. Siin hän sit hörppäs vet lasist ja kysy samal et viitsink mnää kuunnel, kirjotta ylös, sekä jakka ettenpäin tarina siit mite tämä nykyaik saatta kosketta heit kyyneleitäki. Mnää vastasi et kyll mnää vaa mielellän kuuntele ja koita kirjotta jotta sit ylös siit ja viedä ettenpäinki. Sit mnää kuulinki semse tarina et en sellast kyynelelt olis ikän maailmas ajatellu kuulevan.

Hän alot et ei auttais tulla vanhaks, vaikkei hän ny ol vast ko vähä pääl viidekymmene, mut kuiteski. Iha kaikk alka jotenki korostuma täsä iäs ja tahto saada vähä liianki iso mittasuhte. No mut asiaha, ihmise ko alka parkuma ni ne ei ajattel ko itteäs vaa. Kuka parku suruhu, kuka iloho ja voi sitä par-kumise määrä ko siit ei näyt välil tuleva mittä loppu. Sit tuleva viel ne ketkä vääntävä semmost teko-parkku, se o valla kauhia ja pitäis kielttä lail. Kukka ei ajattel kyynnelt, et kummone o häne osa siin ja kummose työ se oikke hänelt vaati et ihmise saava parkku. Se o aika kiirest homma, siin pitä jatkuvast jakkauttu, ol monen, levittäytty sin ja tän, muista uusiuttu ja koetta ol mahdollisimma luonnolline. Kuka semmost jaksa vuosikymmenest toisse. Sillo ko ol nuoremp ni kaik hoitu iha vaivat, jakso juost pää kolmanten jalkan joka paikka. Sillo ei tarvin ko lyhkäse yöune jos niitäkä ain. Ny kaik o muuttunu, ei nuoremma enä jaks, ei ne viitti, ei niil ol motivaatiot tehdä tätä työt nii ko aikasemmi tehti. Niit kiinnosta vaa kui paljo palkka saa täst, sekä työehtosopimukse ja työaikalait. Nii ja kui paljo o vapaa-aikka ja kummossi harrastusmahdollisuuksi o. Ne halu kaike sama mitä ihmisilläki o ja semmosest ei sit tul yhtikäs mittä, ite siin saa kaike tehdä ja vähä enemmänki.

Niinko tuo kaik ei olis jo riittäny ni hän ol menny viel netti ja hulluuksissas lukema wikisanakirjast et mitä kyynelest siel kerrota. Järkytys ol aika suur ko hän huomas et hänet ol väännetty johonki eri muotoihi, jotta semmost ko nominatiivi yms. ja mitä muut ihmeellist. Hän ol loukkantunu siit sit oikke kovast, mut olis varma voinu ajansaatos antta antteks. Se mikä sit kaas malja kokona ja lopullisest ol semne piän lyhkäne lause sil sivul ja se kuulus näin: ”kyynel = silmäkulmaan kihoava nestepisara”.
Hän ol alkanu välittömäst huutta suure ääne et ei voi ol tot, kuka voi ikimaailmas kirjotta tommost ja tol taval viel. Ko olla hommis ni ei sitä mihinkä kihota tai kohota, kaik o hyvi asiakaslähtöst, tarkka harkittu ja tehdä suurel sydämel. Siin pitä saada ittes määrätylaisse mielentila, virittäytty. Siin pitä otta oma luovuus käyttö, kuulostel ihmise mielentila, ajatel et kummossi kyynelei ja kui paljo tarvita.
Ko hän ol saanu nuo ajatukse huudetuks ulos ittestäs hän ol alkanu parkuma, sitä parkumist ol sit jatkunu ja jatkunu. Sen tähde hän o ny sit tämmöne kuihtunu yksilö ko hän ei ollu syöny eikä juonu mittä, parkunu vaa. Vieläkä ei meina ruoka maistu, vet ny sentä saa jo vähä juottu. Nii, onneks sit lop-pu viimein ol tullu yks työkaver hänt moikkama ja nähny tietenki kummoses kunnos hän o. He oliva sit heti silt seisomalt lähtene lääkäril, joka ol todennu et hän o syväst masentunu ja iha böönautis. Hän ol sit saanu lääkkeit vaivaha ja jatkos o käyny aika tihiäst ammattiauttajal. Paykiatri ol todennu et ei hänest enä koska tull työkuntost kyynelt, mut sit ko hän o tarppeks tervehtyny hän voi sillo tällö ol vaikk vapaaehtoistyöntekijän ja sillai saada elämä mielekkyyt.

Et tämmöst, hän sano ja alko tehrä lähtö, kiitti kans kovast ko jakso kuunnel hänt. Enne ove sulkeu-tumist hän sano viel et alko väsyttämä iha kauhiast tuo puhumine. Mnää vaa nyökkäili ymmärtäväisen ja lopuks toivotetti hyvät yöt toisillem ja luvatti kovast et tavata viel joku kert uudesta.

Kyynele lähdetty mnää oli aikamoise hämmennykse vallas ja ajatteli kai jotta semmost hyvi tavanomast ko et kyll elämä o sit aika kummallist.

© Topi Aaltonen