Ei tässä elämässä

Se vie enemmän kuin on tarpeen,
loput hävittää vääränlainen henki,
pidän ohentuvista hetkistä kiinni,
ymmärrän kaiken mitä kovin halutaan.

Milloinkaan ennen et kanssani, etkä nyt,
ajanmääre katoaa ja muu tarpeeton.

Ehkä vannoisin, ehkä en,

eräässä tarinassa lumihiutaleiden leijunta
on valkoisempaa ja täydellisempää
kuin missään muualla,

samanaikaiset kosketukset kastetaan
sadun kauneimpien kukkien nimillä.

© Topi Aaltonen

MENNEET

Parasta aikaa rakastat toista kuin toista,
           muistat ensimmäiset,
naiset rinnoillaan mustat kissat

ja pitkän kantaman pyrstötähti lentää vinosti yskien ohi
ripotellen ihmisen uurteita kerran rakkaille kehoille,
tänne asti loppuvat riemurasioiden suloäänet.

Pienet, hentoiset, häijyt tuijotukset,
kuolemaantuomittujen patsaat
tai vapauden suudelmat kaikkialla,

tässä sitä ollaan tai sitten ei,
itätuuli toistaa ikivanhaa sävelmää,
           irtaudut.

© Topi Aaltonen 

Erojaiset

Erovieraat asettuvat puoliympyrään taaksemme,
ja nostavat kätensä päittemme päälle,
pappi pakanuuden alttariltaan  lausuu purkuloitsun,
                      siunaa eromme.

Hiljennymme,

taustalla soi Harmony Sistersin Auf Wiederseh'n.

© Topi Aaltonen 

Joulun alla

Kurkien aurojen muotoiset muodostelmat
                      ovat kadonneet silmistä,
Oskarintiellä tuntee taas tuulen.

Tulkitsen runojani sivusuuntaisesti
                      suojautuen hämärältä,
odotan talven tuloa ja Joulun sanoja.

Pimeästä pimeään raapaisen tulitikun,
jätän taakseni Nalle Puhin sadelaulun.
                      Tämä maa ei pala,
vedestä kylläiseksi täyttyneenä
se saa vihdoin kaipaamansa lumipeitteen.

Yhteenliimautuneet kynttilälyhdyt valaistuvat,
liukuvat hiljalleen porttien yläpuolille
asetettujen mistelinoksien alle.

Seesteisyys on elämästä enää suudelman päässä.

© Topi Aaltonen 

Talven tulo

Varhaisen aamun taivaalle syttyvät
                      tulevan talven tähdet.

Pihamaan pimeässä kissat hoitavat koirien virkaa,
                      nuuskivat paikat puhtaiksi lumen tuloon.
Kotiharakat huojuvat aikaisella kävelyllään
                      kirkasvalolamput otsillaan,
niiden mielissä hohkaavat talviset maut.

Yön valvotut ajatukset ulkoistetaan
                      mielialoja kohottaviksi pakkasneidoiksi,
jotka taianomaisilla tansseillaan
valkaisevat tienoot kuuran väriin.

Päivän valjetessa ensimmäiset lumihiutaleet
                      saapuvat käsissään kyltit:

”Emme ole ikuisia, mutta kestämme ensi kevääseen.”

© Topi Aaltonen