Jokainen syksy vaatii mustat runot

Näin alavireisenä ei halua kirjoittaa mitään,
näin alavireisenä voisi kirjoittaa jotain hyvin pientä,

mielen ristiriitoja, joista yksi laita loistaa poissaolollaan.

Jokainen syksy vaatii veronsa ja mustat runot,
jokin pidättelee, mutta ehdotonta vaikenemista ei ole,
on lämmitettävä ajatusten hiillos ja tässä se on,

jossain edessä on poiskuljettu aika,
ei ole kuin muisto, lämmin tai kylmä, jos sitäkään.

© Topi Aaltonen

SYKSYN RUNO: Tien päässä

Kun ihminen loppui, alkoi hiljaisuus,
me kuuntelimme sitä,
hohdimme surupuvuissamme,
laskimme kukat hyvin harmaantuneelle arkulle,
ihmisen maan poveen.

Päivät liukuivat altamme vuosikymmeniin,
me haurastuimme,
olimme lyhyitä kuin elämämme
ja siinä se oli edessämme,
niin vastaanottavaisena, ikuisuus tai ei mitään.

© Topi Aaltonen

LYHYET

TUNNUSTUS

Minulla on munat

ja muinaiset taakat,
mutta olen suudellut
naista kerran suoraan suulle.

SPERMA

Spekulaatiot pois.

Erinomaista,
runsauden maku, aitous.

© Topi Aaltonen

Tätä päivää

Monet pienet enkelipatsaat,
ajan patinoima prinsessan tiara,
ne kaikki hyvin kauniina asetelmana kirjahyllyllä.
Pisteenä i:n päällä kristallikivien jono ikkunalla
luomassa prismojen värikkään kehän huoneen seinustalle.

Viereisessä huoneessa elämän manaajat,
kirosanojen vyöttämät tuskan huudot,
jäätävän huurteinen ilma.

© Topi Aaltonen

Kutsumaton vieras

Elämä yllättää ja kaikki muuttuu,
kasvot kuihtuvat ympäriltä,
nimet häviävät jättämättä jälkiä itsestään,
tämä syksyn usva peittää kaiken nykyisyyden.
Tilalle astuu levottomuus,
jokin raja häämöttää, on astuttava toiselle puolen.

Menneisyyden valkeat pilvet soutavat vastaan
monin tutuin nimin ja kasvoin,
keinu, jolla kerran keinui tulee aivan liki,
onnenkiehkura leijailee tuulessa.

© Topi Aaltonen