sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Nurin kurin

Loppukesän kaikkina öinä oli satanut lunta,
tuleva ruska muuttanut asentoaan, siirtynyt paikoiltaan,
saavuttanut aikaisemmat sateenkaaret.
Kukat ja perhoset olivat kertoneet jotain outoa tarinaa
kaukaa menneisyydestä, viipyilleet hetken hämmennyksissään,
siirtyneet ikuisuuteen.
Elämä oli kääntynyt nurin kurin,
kaikki olennainen oli eritelty, tutkittu, numeroitu,
lopuksi taottu yhteen, saatettu julki.
Eräät olivat paljastuneet sateentekijöiksi, ruskan kääntäjiksi,
toiset unennäkijöiksi, jotka yhä harhailivat unissaan.
Muutamat olivat sopeutuneet tilanteeseen,
tuijottaneet tyhjin silmin taivaalle, jatkaneet huomiseen.

© Topi Aaltonen

Katse tulevaan

Keväällä jotain syntyy uudelleen,
hävitettyjen seasta nousee uusi polvi.
Etsimällä ei löydä luurankoja,
olemme vapautettuja.
Aurinko ja sade piiskaavat toisiaan
kuu nousee ehtimästään taivaalle.
Pieniä pisaroita laseissa,
aamun ja illan jälkeen kesä saapuu.
© Topi Aaltonen

Turhia kysymyksiä

Miksi lapsi raavittiin auki,
revittiin riekaleiksi.
Miksi missään ei ollut sijaa hänelle.
Miksi on yhtä huono kysymyssana
kuin kuinka tai ne muut.
Pesuveden mukana ei valu mitään,
sadevesi huuhtoo kaiken.
© Topi Aaltonen 

Elämä pimeydessä

Sade kiduttaa ikkunoita,
peilit puhuvat kolmansilla kielillä.
Lumi, jota ei näe kinostuu seinien korkuiseksi,
ristiinnaulitut kuihtuvat, peittyvät näkymättömän alle.
Neitsyiden kuivunut veri lattioilla kertoo valloituksista,
häveliäisyys laiminlyö itsensä,
sen hennolle rinnalle siirtyy vuosisatojen paino.
Elämä etenee sykäyksittäin,
puristuu hiljalleen kasaan.
Sairaan kaunis maailma puhuu Vapahtajasta, jota ei ole.
© Topi Aaltonen

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Yleisön pyynnöstä

Tämä on siis se tunnettu mielipuoli näyttämöllä,
tapaan hänet yleisön pyynnöstä
ja en ole tunnistaa.
Kun kysyn hänen olemisestaan, hän ei vastaa.
Valokeila leikkaa mielipuolen kasvoihin
ja hän muuttuu ja hymyilee.
© Topi Aaltonen