Taas kerran

Älä ymmärrä väärin,
taas jokin särkyi,
sirpaleet ovat tummanpuhuvia ruusunterälehtiä,
kukaan ei niitä kerää,
kylmä asfaltti, jäätävä sade, tuuli vie pois.

© Topi Aaltonen 

Kolmen runon satunnainen otos elämästä

Tässä on maailman vääryys,
rivot sanat, lian hajut,
lukemattomat naiset räikeissä ehostuksissaan,
köyhät, rujot miehet heidän sisuksissaan,
parittomat raajat nousevat, tyhjät silmäkuopat,
rajuilma on myöhemmin, huuhtoo pois.

Heille suoritettiin leikkaukset,
tarpeelliset amputaatiot,
turha pois,
yllättävää kyllä, eläkkeet heidän annettiin pitää,
kuten myös muut sosiaalietuudet,
he tunsivat pistokset rinnoissaan.

Tästä puuttuu se runo
tai on ainakin hyvin vaillinainen,
maailma ei ole vielä fiktio
ja nyt ei ole sen aika, ehkä myöhemmin.

© Topi Aaltonen 

Sellaista elämä on

Huulipunan tahraamat huulet naiselta,
jota ei enää himoitse,
mutta mitä on luvannut on luvannut.

Lemmikki tuijottaa toisinaan hyvin vinoon,
toinen nainen on kääntänyt selkänsä aikoja sitten.
Ei tämä ole mitenkään vallankumouksellista,
tätä tapahtuu yhtenään.

On käynyt toteen mitä sanottiin,
- hänessä kansallisteatteri menetti suuren näyttelijän.
Tarpeesta se syntyi tarpeeseen,
suurimmat roolit tehdään yksityisesti,
sellaista elämä on.

© Topi Aaltonen 

Hetki menneisyydestä

En muista naisen puhuneen mitään intohimosta,
kivistä kylläkin ja rakkaudesta joka oli jotenkin kuollut,
sekä jostain muusta mihin en enää jaksanut paneutua,
mutta minä luin hänet loppuun, sanoin hyvästit ja jätin.
Millään muulla ei ollut sanottavaa merkitystä,
keskityin vain itseeni, aika kului ja minä liitelin taas taivaalla,
toisinaan istuin maassa, mitään välimuotoa en tuntenut,
siinä olin hyvin ehdoton.

© Topi Aaltonen